Georgia

Georgia (georg. საქართველო, Sakartvelo), aiemmin Gruusia ja vuosina 1990–1995 Georgian tasavalta, on valtio Kaukasiassa Itä-Euroopan ja Aasian rajalla. Georgia rajautuu pohjoisessa Venäjään, etelässä Turkkiin, Armeniaan ja Azerbaidžaniin ja lännessä Mustaanmereen. Suuri Kaukasus kohoaa maan pohjoisrajalla. Georgian pääkaupunki on Tbilisi ja maassa asuu noin 4,6 miljoonaa henkeä. Maan suurin etninen ryhmä on georgialaiset, jotka muodostavat 83,8 prosenttia väestöstä (vuonna 2002).^[2]

Antiikin aikana Georgian aluetta hallitsivat kaksi kuningaskuntaa, Kolkhis ja Iberia. Niistä jälkimmäinen oli yksi ensimmäisistä kristinuskon virallistaneista valtioista 300-luvun alussa ja muodosti ytimen, jonka ympärille yhdistynyt Georgian kuningaskunta muodostui 1000-luvulla. Poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen kukoistuskauden jälkeen kuningaskunta taantui 1200-luvulla ja hajosi lopulta useiksi kuningas- ja ruhtinaskunniksi 1500-luvulla. Kolme vuosisataa kestäneen osmanien ja Persian valtakuntien hegemonian jälkeen Georgia liitettiin Venäjän keisarikuntaan 1800-luvun alussa. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen jälkeen Georgia oli lyhyen aikaa itsenäinen demokraattinen tasavalta (1918–1921), mutta puna-armeija hyökkäsi maahan vuonna 1921 ja valtasi sen. Georgiasta tuli Neuvostoliiton osa, Georgian SNT, joka itsenäistyi jälleen vuonna 1991. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisiä vuosia leimasivat sisäinen konflikti ja taloudelliset vaikeudet. Georgian tilanne alkoi vakautua vähitellen vuonna 1995 ja parani verettömän vallanvaihdon, niin kutsutun ruusujen vallankumouksen jälkeen vuonna 2003.^[3] Georgia kärsii kuitenkin edelleen ratkaisemattomista konflikteista Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa. Suhteet naapurimaahan Venäjään ovat pysyneet huonoina näiden kiistojen ja Georgian Nato-jäsenhakemuksen vuoksi:^[4] elokuussa 2008 Venäjä miehitti osan Georgiasta Etelä-Ossetiassa syttyneen sodan yhteydessä.

Georgia on edustuksellinen demokratia, yhtenäisvaltio ja presidenttivaltainen tasavalta. Se on Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston, Maailman kauppajärjestön, Mustanmeren talousjärjestön ja GUAMin jäsen. Maa on ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin.^[5]

[muokkaa] Nimi

Georgian eri nimien alkuperistä on useita eri teorioita. Maan omakielinen nimi on Sakartvelo ja georgialaisten omakielinen nimitys kartveli. Nimet ovat peräisin Kartlin historialliselta alueelta. Kartli, joka tunnettiin antiikin lähteissä nimellä Iberia, on Georgian suurin vanha provinssi maan itäosassa. Historiallisen perinteen mukaan se on saanut nimensä kaikkien georgialaisten myyttiseltä kantaisältä Kartlosilta. Nykytutkimus on esittänyt nimestä useita eri hypoteeseja. Ensimmäisen mukaan nimi vastaisi useiden muiden kielien "aidattua paikkaa" tai "linnoitusta" tarkoittavaa sanaa, kuten georgian lähisukukielessä mingrelissä karti ("kesäaitaus"), osseetissa kart ("piha"), persiassa gerd ("kaupunki") tai englannissa garden ("puutarha", "piha"). Kartlis tskhovreba -kronikan mukaan nimi Kartli annettiin ensimmäiseksi historiallisen Mtskhetan yläpuoliselle vuorelle, jonne Kartlos-päällikö "...perusti ensin linnoituksia... ja rakensi sinne talon... ja tuota vuorta kutsuttiin nimellä Kartli, kunnes Armazin kuva pystytettiin sinne, mistä lähtien koko Kartlin alue sai tuon nimen". Vuori oli yksi georgialaisten heimojen muinaisista keskuksista.^[6]

Nimen Georgia on Euroopassa nähty perinteisesti saaneen alkunsa joko kreikan maanviljelijää tarkoittavasta sanasta geōrgos (kreik. γεωργος) tai sitten Pyhältä Yrjöltä (George), joka on Georgian suojeluspyhimys ja jonka kultti on paikoin ollut hyvinkin vahva.^[6] Todennäköisesti Georgia-nimi on kuitenkin peräisin georgialaisten persialais-arabialaisesta nimityksestä gurğ, joka on myöhemmin muuntunut nykyiseen muotoonsa. Myös venäläinen nimi maalle, Gruzija (ven. Грузия), lienee tullut persiasta, ja sitä on käytetty venäjässä jo ainakin 1300-luvulla. Venäjästä lainattua muotoa Gruusia on käytetty myös Suomessa Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Persian nimet gurğ ja gurğān ovat peräisin muinais- ja keskipersian sanosta vrkān ja waručān, jotka liittyvät indoeurooppalaisten kielten sutta tarkoittavaan juureen. Myös muinaisarmeniassa Georgiasta käytetyt nimet veria ja virk olisivat peräisin samasta juuresta, kuten mahdollisesti myös sanan Iberia juuri ber. Myös omakielisen Kartli-nimen voidaan selittää tulleen samasta juuresta. Georgia tarkoittaisi siis susien maata – susi oli georgialaisessa mytologiassa myyttinen toteemieläin ja heimojen esi-isä. Myös kaksi muuta georgialaista/georgialaisten nimeä, Guria ja Eguri tai Egeri (eli Egrisi) näyttävät olevan sutta tarkoittavasta juuresta peräisin.^[7]

[muokkaa] Maantiede

[muokkaa] Yleistä

Svanetia on yksi Georgian vuoristoalueista.

Alazanin jokilaakso sijaitsee Kakhetin alueella Georgian itäosassa.

Georgia sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla. Eri määritelmissä maa lasketaan kuuluvaksi joko Eurooppaan, Aasiaan tai molempiin. Yleisessä määritelmässä maanosien välinen raja kulkee Kaukasus-vuoriston vedenjakajaa pitkin, jolloin Georgia kuuluu lähes kokonaisuudessaan Aasiaan, joissain määritelmissä raja kulkee Georgian halki ja jotkut määritelmät^[8] lukevat Georgian osaksi Eurooppaa yhdessä muiden Kaukasian valtioiden kanssa. Georgian historialliset, uskonnolliset ja kulttuuriset siteet Eurooppaan ovat olleet vahvat: ensin antiikin aikana Kreikkaan ja Roomaan, keskiajalla Bysanttiin ja myöhemmin Venäjään. Georgia on Euroopan neuvoston jäsen.

Georgian topografia on äärimmäisen vaihteleva. Sen hallitsevin piirre on vuoret, ja vuoristoalueet muodostavatkin jopa 85 prosenttia Georgian pinta-alasta. Maan pohjoisosassa kohoaa Suuri Kaukasus, joka muodostaa luonnollisen rajan Georgian ja Venäjän välille. Kaukasuksen korkeimmat huiput Georgiassa ovat Škhara (5 200 metriä) Georgian ja Venäjän rajalla sekä Kazbek (5 037 metriä) kokonaan Georgian puolella. Lukuisat huiput ovat yli neljän ja puolen kilometrin korkuisia. Maan etelärajalla kohoaa matalampi Pieni Kaukasus, jonka huiput eivät juuri kohoa kolmea kilometriä korkeammalle. Kaukasus-vuoristot yhdistää toisiinsa Suramin vuorijono, joka jakautuu Likhin ja Meskhetin vuorijonoihin. Se jakaa maan kahteen osaan. Vuorijonon länsipuolella Mustanmeren rannikolla avautuu hedelmällinen Kolkhiin alanko. Maan vuoristoisuus on luonut kulttuuri- ja kielieroja eristämällä alueita toisistaan.^[9]^[10]^[2]

Georgian alueella on noin 25 000 jokea, jotka laskevat joko Mustaanmereen lännessä tai Kaspianmereen idässä. Merkittävin joki on Tbilisin läpi virtaava Mtkvari, joka saa alkunsa Turkista ja virtaa itäisen Georgian kautta Kaspianmereen. Muita tärkeitä jokia maan itäosassa ovat Mtkvariin laskeva Aragvi ja Kakhetin alueen läpi virtaavat Iori ja Alazani, jotka myös liittyvät Mtkvariin Azerbaidžanin puolella. Länsi-Georgian pisin joki on Rioni, joka saa alkunsa Kaukasukselta ja laskee Mustaanmereen Potin kaupungissa. Lännen hedelmällisen alueen läpi virtaavat myös Enguri Abhasian rajalla ja Kodori kokonaan Abhasian puolella. Kaukasukselle luonteenomaisia ovat syvät, jokien uurtamat laaksot.^[9]^[10]^[2] Järviä Georgiassa on noin 860. Niistä tunnetuimpiin kuuluvat Paravani maan eteläosassa ja Ritsa, Kaukasian syvin järvi, Abhasiassa.^[11]

Georgian luonnonvaroihin lukeutuvat mineraalivarat, kuten mangaani, rautamalmi, hiili, kulta, marmori ja alabasteri. Lukuisat joet ovat merkittävä vesivoiman lähde. Maaperä ja ilmasto sallivat sitrushedelmien ja teen kasvatuksen. Lisäksi Mustanmeren alla on merkittäviä öljykenttiä, joita ei olla hyödynnetty. Georgialla on rajaa yhteensä 1 461 kilometriä: pisin raja on Venäjän kanssa, 723 kilometriä. Georgia rajautuu Venäjän Krasnodarin aluepiiriin sekä Karatšai-Tšerkessian, Kabardi-Balkarian, Pohjois-Ossetia-Alanian, Ingušian, Tšetšenian ja Dagestanin tasavaltoihin. Rajaa Azerbaidžanin kanssa on 322 kilometriä, Armenian kanssa 164 kilometriä ja Turkin kanssa 252 kilometriä. Georgian rannikon pituus on yhteensä 310 kilometriä.^[2]^[9]

[muokkaa] Ilmasto

Šatilin laakso sijaitsee Khevsuretin vuoristoalueella.

Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto Georgian keskiosassa on maan suurin luonnonsuojelualue.

Georgian ilmasto vaihtelee Mustanmeren rannikon subtrooppisista olosuhteista maan itäosien mannermaisempaa ilmastoon. Kaukasus-vuoristo suojaa maata pohjoisen kylmiltä ilmamassoilta, joten lännen lämmin ilma pääsee vapaasti virtaamaan Mustaltamereltä lännen alangolle. Lännessä ilmasto onkin kostea ja sademäärät yltävät 1 000–2 000 millimetriin, Batumissa jopa 2 500 millimertiin vuosittain. Talven keskilämpötila on 5 celsiusastetta ja kesän 22 astetta. Ilmastovyöhykkeet riippuvat korkeudesta ja etäisyydestä Mustaltamereltä. Koska vuoret erottavat Mustanmeren maan itäosista, ilmasto on mannermaisempi ja sademäärät huomattavasti pienempiä, noin 500–800 millimetriä vuodessa. Talven keskilämpötila on 2–4 astetta ja kesän 20–24 astetta. Kaakon puolikuivalla tasangolla ja korkeilla ylämaa-alueilla on omat mikroilmastonsa: vuorilla sademäärät voivat nousta kaksi kertaa suuremmiksi kuin maan itäosassa keskimäärin. Korkeimmat vuorenhuiput ovat jatkuvasti lumen peittämiä.^[10]^[9]

[muokkaa] Kasvillisuus ja eläimistö

Vaihtelevien luonnonolojen ansiosta Georgiassa on runsaasti eläin- ja kasvilajeja. Metsät peittävät noin 40 prosenttia Georgian pinta-alasta ja sijaitsevat pääosin maan länsiosassa ja vuoristoalueilla. Idässä metsät ovat harvinaisempia ja kasvillisuus pääosin matalampaa pensaikkoa ja ruohikkoa. Metsäraja on noin 2 300–2 500 metrin korkeudella merenpinnasta. Valtaosa metsistä koostuu pyökistä, tammesta, valkopyökistä, kastanjasta, saarnista, vaahterasta ja muista vastaavista lehtipuista. Alle viidesosa metsistä on havumetsiä, jotka kasvavat yleensä 900–2 150 metrin korkeudella merenpinnasta. Puurajan yläpuolella on alppiniittyjä, eteläisillä ylängöillä taas arokasvillisuutta. Kosteikkokasvillisuutta on kaikilla korkeuksilla, mutta suurimmat alueet sijaitsevat Mustanmeren rannikolla. Alavat alueet on otettu tehokkaasti ihmisen käyttöön maanviljelysalueiksi.^[9]^[12]^[13]

Georgiasta tunnetaan yli 4 000 kasvilajia, joista kaksi ja puoli tuhatta on vesikasveja. Kaukasian alueen 6 000 kasvilajista yhteensä 1 600 on alueelle kotoperäisiä. Sienilajeja on seitsemän tuhatta. Nisäkäslajeihin kuuluvat vuoristoalueilla murmelit, kaukaasianvuohi sekä gemssi ja metsissä esimerkiksi susi, kettu, peura ja mäyrä. Nisäkäslajeja Georgiassa on 105, lintuja 322, matelijoita 52, sammakkoeläimiä 13 ja kaloja 84.^[9]^[14]

[muokkaa] Ympäristönsuojelu

Koska ihmiset ovat asuttaneet Kaukasian aluetta huomattavan kauan, heillä on ollut merkittävä vaikutus alueen luontoon ja enää murto-osa Georgian alueesta on luonnontilassa. Parhaiten ovat säästyneet korkeimmat alueet ja luoksepääsemättömät rotkot. Neuvostoaikana Georgia kärsi vakavista ympäristöongelmista, jotka johtuivat raskasta teollisuutta suosivasta politiikasta, joka ei ottanut huomioon ympäristökysymyksiä. Ympäristön tila kärsi myös 1990-luvun alun kriisistä. Suuri osa laidunmaista kärsii eroosiosta ja salametsästys on lisääntynyt 1990-luvulla. Ilman saastuminen on vaivannut suuria kaupunkeja, erityisesti Rustavia, ja Mtkvari-joki sekä Mustanmeren alue ovat kärsineet saasteista. Viime aikoina Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputken ympäristövaikutukset ovat aiheuttaneet huolta.^[15]^[9]

Ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin Georgiaan vuonna 1912.^[16] Talousongelmat ovat vaikeuttaneet ympäristönsuojelun edistämistä.^[9] Suojelualueet muodostavat lähes seitsemän prosenttia maan pinta-alasta, ja 75 prosenttia niistä on metsän peitossa.^[17] Kansallispuistoista suurin on Bordžomi-Kharagaulin kansallispuisto, joka perustettiin vuonna 1995 WWF:n ja Saksan hallituksen avustuksella.^[18] Elokuussa 2008 Venäjän armeija pudotti kansallispuistoon palopommeja, jotka sytyttivät suuren metsäalueen palamaan.^[19]

[muokkaa] Georgia kartalla

Kaukasian alueen muinaiset valtiot 1700-luvun kartalla.

Armenia, Kolkhis, Iberia ja Albania vuoden 1907 kartassa.

Georgian moderni topografinen yleiskartta.

Georgia satelliittikuvassa toukokuussa 2003.

[muokkaa] Aluejako

Pääartikkeli: Georgian hallinnollinen jako

Georgian hallintoalueet numeroituina.

Ylimpänä Georgian hallinnollisessa jaossa ovat kaksi autonomista tasavaltaa (georg. ავტონომიური რესპუბლიკა, avtonomiuri respublika), Abhasia (kartalla 1) ja Adžaria (4). Abhasia on 1990-luvun alun sodan jälkeen ollut käytännössä itsenäinen, Venäjän tukeman separatistihallinnon hallitsema alue. Toinen vastaavanlainen alue on Etelä-Ossetia, jolla ei kuitenkaan ole maan aluejaossa virallista asemaa. Vuonna 2007 Georgia kuitenkin perusti Etelä-Ossetian väliaikaisen hallinnollisen entiteetin, jota johtaa Dimitri Sanakojev.^[20] Abhasialla on vastaavanlainen pakolaishallinto, Abhasian autonomisen tasavallan hallitus.^[21] Vuoden 2008 elokuusta lähtien Venäjä on käytännössä miehittänyt sekä Abhasiaa että Etelä-Ossetiaa.^[22] Georgia on julistanut molemmat alueet virallisesti miehitetyiksi.^[23]

Autonomisten tasavaltojen alapuolella ovat hallintoalueet (georg. მხარე, mkhare), joita on yhdeksän, ja erikoisasemassa oleva kaupunki, Tbilisi (12). Aakkosjärjestyksessä hallintoalueet ovat: Guria (3), Imereti (6), Kakheti (11), Kvemo Kartli (10), Mtskheta-Mtianeti (9), Ratša-Letškhumi ja Kvemo Svaneti (5), Samegrelo ja Zemo Svaneti (2), Samtskhe-Džavakheti (7) ja Šida Kartli (8). Etelä-Ossetian alue vastaa suurimmaksi osaksi Šida Kartlin hallintoalueen pohjoisosia. Hallintoalueet ja autonomiset tasavallat jakautuvat lisäksi maa- tai piirikuntiin (georg. რაიონი, raioni), joita on yli 60: Abaša, Adigeni, Akhalgori, Akhalkalaki, Akhaltsikhe, Akhmeta, Ambrolauri, Aspindza, Baghdati, Bolnisi, Bordžomi, Dedoplistsqaro, Dmanisi, Dušeti, Džava, Gali, Gardabani, Gori, Gudauta, Gulripši, Gurdžaani, Kareli, Kaspi, Keda, Kharagauli, Khašuri, Khelvatšauri, Khobi, Khoni, Khulo, Kobuleti, Lagodekhi, Lantškhuti, Lentekhi, Marneuli, Martvili, Mestia, Mtskheta, Ninotsminda, Oni, Otšamtšire, Ozurgeti, Qazbegi, Qvareli, Satškhere, Sagaredžo, Samtredia, Senaki, Sighnagi, Šuakhevi, Suhumi, Telavi, Terdžola, Tetritsqaro, Tianeti, Tqibuli, Tsageri, Tsalendžikha, Tsalka, Tšiatura, Tškhorotsqu, Tšokhatauri, Tsqaltubo, Vani, Zestaponi ja Zugdidi. Lisäksi muutama merkittävä kaupunki (georg. ქალაქი, kalaki), Batumi, Gagra, Kutaisi, Poti, Rustavi, Suhumi, Tqvartšeli ja Tskhinvali, toimii maakuntajaon ulkopuolella.^[1]

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Georgian historia

[muokkaa] Antiikki ja varhaiskeskiaika

Kolkhiin ja Iberian alueet ennen ajanlaskun alkua.

Arkeologiset löydöt kertovat Georgian alueella jo viidennellä vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua vallinneesta neoliittisesta kulttuurista.^[10] Useat nykytutkijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että nykyisten georgialaisten esi-isät asuivat Etelä-Kaukasiassa jo neoliittisella kaudella. 2000-luvulta eaa. alkaen alue selviytyi useiden eri kansojen, kuten heettien, kelttien ja meedialaisten invaasioista. 600-luvulle eaa. mennessä Georgiaan oli muoostunut kaksi ydinaluetta, Kolkhis Mustanmeren rannalle ja Iberia sen itäpuolelle. Kolkhiin kuningaskunnasta on mainintoja jo 500-luvun puolivälistä eaa. ja Iberian kuningaskunta alkoi hallita alle sata vuotta myöhemmin. Kreikkalaiset perustivat Kolkhiin rannikolle lukuisia kauppasiirtokuntia.^[24] Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. molemmat valtiot joutuivat Rooman vaikutuspiiriin, vaikka iberialaiset säilyttivätkin perinteiset kulttuuriyhteytensä Persiaan. Roomalaiset varuskuntien ja virkamiehien läsnäololla oli kauaskantoinen vaikutus alueen yhteiskuntaan ja talouteen. Rooman taantuessa ajanlaskun alun jälkeen sassanidien Persian ja siten myös zarathustralaisuuden vaikutus Georgian itäosissa kasvoi.^[25]

Ajanlaskun alun vuosisatoina Georgian historiaa leimasivat Persian ja Itä-Rooman, myöhemmin Bysantin, väliset sodat. 200-luvulla Kolkhiin seuraaja, Rooman Lazican (Egrisin) provinssi vähitellen itsenäistyi ja selviytyi itsenäisenä 500-luvulle saakka. 300-luvun alussa sekä Iberia että Egrisi omaksuivat valtionuskonnokseen kristinuskon, mikä sitoi Georgian alueen vuosisatojen ajaksi Bysantin läntiseen kulttuuripiiriin. Iberia joutui kuitenkin pian Iranin hegemonian alle. Kuningasvalta lakkautettiin 500-luvulla ja Iberiaa hallitsivat ruhtinaat 800-luvulle saakka.^[24] Arabit valloittivat maan pääkaupungin Tbilisin vuonna 645 ja perustivat sinne emiraatin, mutta Iberia säilyi siitä huolimatta huomattavan itsenäisenä arabien määräysvallasta.^[10] 800-luvun vaihteessa Egrisin bysanttilaisten nimittämä kuvernööri kapinoi isäntiään vastaan ja perusti Länsi-Georgiaan itsenäisen Abhasian kuningaskunnan. Samoihin aikoihin armenialaislähtöinen Bagrationi-dynastia käytti hyödykseen Bysantin ja kalifaatin heikkoa tilaa ja nousi valtaan Tao-Klardžetin alueella Iberian eteläosassa. Georgian yhdistyminen alkoi dynastian johdolla.^[25]^[26]

[muokkaa] Keskiaika

Kuningas Davit IV Gelatin luostarin seinämaalauksessa.

1000-luvun alussa Georgia yhdistyi kuningas Bagrat III:n johdolla. Seuraavan vuosisadan aikana kuningas Davit IV voitti seldžukkitturkkilaiset Didgorin taistelussa, ajoi arabit Tbilisistä ja laajensi valtakuntaansa etelään Armeniaan. Georgia nousi alueelliseksi suurvallaksi, joka piti vasalleinaan Trebizondin keisarikuntaa Mustanmeren rannalla ja Širvania Kaspianmerellä. Georgian keskiajan feodaalinen järjestelmä ja kulttuurinen renessanssi saavuttivat huippunsa 1200-luvun vaihteessa kuningatar Tamarin hallituskaudella. Bysantin valtakunnan häviö neljännessä ristiretkessä vuonna 1204 teki Georgiasta voimakkaimman kristityn valtion itäisen Välimeren alueella, ja aikakautta onkin nimitetty Georgian "kulta-ajaksi".^[25]^[10]^[27] Menestyskausi päättyi äkillisesti mongolien hyökkäyksiin 1200-luvun alkupuolella. Georgia taantui mongolien vasallivaltioksi, mutta 1300-luvulla kuningas Giorgi V lopetti veron maksamisen mongoleille ja palautti Georgian aiemmat rajat. Kuitenkin vuosisadan lopussa Georgia tuhoutui pahoin Timur Lenkin hyökäyksissä, eikä toipunut koskaan ennalleen. Kun turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin vuonna 1453, maa joutui yhä pahemmin eristyksiin.^[25]^[28]

Yhdistyneen Georgian viimeinen kuningas oli Aleksandre I. Hänen jälkeensä maa jakautui useisiin kuningas- ja ruhtinaskuntiin. Georgiasta tuli yksinäinen, islamilaisten valtioiden ympäröivä, hajautunut kristitty enklaavi. Bagrationi-dynastia jakautui kolmeen haaraan, jotka hallitsivat Imeretissä, Kartlissa ja Kakhetissa. Hajanainen Georgia ei kyennyt vastustamaan osmanien valtakunnan ja safavidien Persian valtapyrkimyksiä Kaukasiassa. Kuitenkin 1700-luvulla Bagrationi-kuninkaat alkoivat saada vaikutusvaltaansa takaisin Persian nimellisen vallan alla, ja vuonna 1762 kuningas Erekle II yhdisti Kartlin ja Kakhetin kuningaskunnat uudeksi, itsenäiseksi Kartl-Kakhetin valtioksi. Georgia kärsi kuitenkin sisällissodista ja dagestanilaisten hyökkäyksistä, ja vuoteen 1800 mennessä maan väkiluku oli laskenut alle puoleen miljoonaan. 1700-luvun lopussa Venäjän vaikutusvalta Kaukasiassa kasvoi, ja Venäjän joukot miehittivät ajoittain osia Georgiasta. Vuonna 1795 persialaiset tuhosivat Tbilisiä ja vuonna 1799 kuningas Giorgi XII pyysi suojelusta Venäjältä kuningaskuntansa pelastamiseksi. Venäjä liitti Kartl-Kakhetin itseensä kahden vuoden kuluttua. Länsi-Georgian itsenäisiksi jääneet ruhtinaskunnat kokivat saman kohtalon asteittain 1800-luvun kuluessa.^[10]^[28]

[muokkaa] Osana Venäjää

Tbilisi 1800-luvun puolivälissä.

Georgian parlamentti julistaa maan itsenäiseksi vuonna 1918.

Puna-armeija miehittää Tbilisin.

Vaikka liitos Venäjään merkitsi itsenäisyyden menetystä ja Georgian ortodoksisen kirkon autokefalia lakkautettiin vuonna 1811, liitos avasi myös uuden ikkunan Eurooppaan ja vakautti maan tilanteen – puolessatoista vuosisadassa Georgian väkiluku kasvoi kahdeksankertaiseksi.^[25] Maan hallinto järjestettiin venäläisen mallin mukaan. Tyytymättömyys uutta isäntää kohtaan johti kuitenkin kansannousuihin jo vuonna 1812 ja uudelleen 1820-luvun alussa sekä epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen vuonna 1832, joka päätti toiveet Bagrationi-dynastian uudesta valtaannoususta.^[29] Vuosisadan puolivälissä Georgia alkoi vähitellen teollistua ja samalla vanhan aateliston ja feodaalijärjestelmän merkitys väheni. Kulttuurin ja koulutuksen elpyminen merkitsi kansallisen tietoisuuden uutta heräämistä ja akateemista kiinnostusta maan menneisyyttä kohtaan.^[30] 1800-luvun lopun vuosikymmenet merkitsivät pienimuotoista teollista vallankumousta: rautatie Tbilisistä Potiin avattiin vuonna 1872, muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kiihtyi ja pääkaupungin väkiluku kaksinkertaistui. Panslavismi toi mukanaan venäläistämistoimia, joita vastustavan isänmaallisen liikkeen johtajaksi nousi Ilia Tšavtšavadze.^[31]

1800-luvun lopun poliittinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kehitys loivat pohjan vuosisadan alun vallankumouksille ja Georgian itsenäisyydelle. Huomattavaan asemaan maan poliittisessa evoluutiossa nousi marxilainen liike. Sen johtohahmoihin kuului Noe Žordania, joka nousi menševikkisiiven johtoon sosiaalidemokraattien jakautumisen jälkeen. Hänen vastustajiinsa kuului bolševikkien Josif Stalin.^[10] Vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen Žordanian menševikit jäivät hallitsevaan asemaan Georgiassa.^[32] Vuoden 1917 vallankumouksissa keisarikunta kaatui, ja Georgia julistautui Saksan suojeluksessa itsenäiseksi lyhytikäisestä Transkaukasian federaatiosta seuraavan vuoden toukokuussa. Vuonna 1919 järjestetyissä vapaissa vaaleissa menševikit säilyttivät asemansa uuden Georgian demokraattisen tasavallan johdossa. Georgia kärsi kuitenkin talousvaikeuksista. Euroopan suurvallat tunnustivat Georgian itsenäisyyden ja Leninin Neuvosto-Venäjä seurasi niitä, mutta jo seuraavana vuonna Venäjän puna-armeija vyöryi Georgiaan, maan hallitus joutui pakenemaan ja suuria alueita Georgiasta luovutettiin Turkille.^[33]^[10]

Georgialaiset eivät alistuneet uuteen kohtaloonsa ja sissisotaa miehitysjoukkoja vastaan käytiin useilla alueilla. Vuoden 1924 elokuun kansannousu epäonnistui: kommunistit surmasivat vähintään 7 000–10 000 henkeä ja karkottivat 20 000 Siperiaan. Vaikka Leninin NEP-politiikka edesauttoi seuraavan vuosikymmenen aikana taloudellista kasvua ja teollistumista, Georgian maatalouden väkivaltainen pakkokollektivisointi 1930-luvun alussa sai aikaan lukuisia kansannousuja ympäri maata. Georgian teollistamista jatkettiin toisen viisivuotissuunnitelman aikana Stalinin nimittämän Lavrenti Berijan johdolla. Hänellä oli keskeinen asema Stalinin vuosien 1936–1937 suuressa puhdistuksessa, joka iski rajusti Georgian jäljelle jääneeseen älymystöön. Georgialaisilla oli merkittävä rooli toisessa maailmansodassa, mutta Stalinin terrori jatkui vielä sodankin jälkeen.^[34]

Stalinin kuoltua georgialainen nationalismi alkoi vähitellen elpyä. Nikita Hruštšovin destalinisaatio sai aikaan mielenosoituksia, jotka neuvostojoukot murskasivat väkivalloin Tbilisissä vuonna 1956. Silti 1950-luvulta lähtien Georgia oli suhteellisen varakas ja vakaa alue, joka hyötyi suuresti toimivasta maataloudesta, matkailusta ja maassa suunnitelmatalouden sivussa harjoitetusta harmaasta taloudesta. Se aiheutti korruptiota, jonka kitkijänä tunnetuksi tullut Eduard Ševardnadze nimitettiin 1970-luvun alussa Georgian kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Neuvostovalta ja nationalismi kohtasivat toisensa seuraavan kerran vuonna 1978, kun Moskova halusi lakkauttaa georgian kielen virallisen aseman mutta joutui perääntymään suurmielenosoitusten jälkeen. Ševardnadze luovi menestyksekkäästi 1970- ja 1980-luvuilla georgialaisten toiveiden ja Neuvostojohdon vaatimusten välissä, ja hänet nimitettiin Neuvostoliiton ulkoministeriksi vuonna 1985. Mihail Gorbatšovin glasnost-politiikka rohkaisi nationalistisia voimia, jotka saivat pontta huhtikuun 9. päivän tragediasta vuonna 1989, kun neuvostojoukot hajottivat jälleen Tbilisissä rauhallisen mielenosoituksen väkivalloin. Kansallismielisten johtoon nousi Zviad Gamsakhurdia, joka voitti vuonna 1990 pidetyt vaalit. Georgia julistautui itsenäiseksi kansanäänestyksen jälkeen seuraavana vuonna.^[10]

[muokkaa] Uusi itsenäisyys

Mielenosoitus ruusujen vallankumouksessa.

Mikheil Saakašvili ja Yhdysvaltain presidentti George W. Bush.

Gamsakhurdian ja opposition välit kiristyivät kuitenkin nopeasti ja Georgia ajautui sisällissotaan. Presidentin eroa vaativiin mielenosoituksiin Gamsakhurdia vastasi pidättämällä oppositiojohtajia ja julistamalla hätätilan. Opposition joukot piirittivät Gamsakhurdiaa ja hänen kannattajiaan parlamenttirakennuksessa ja he joutuivat pakenemaan tammikuussa 1992. Seuraavaksi maan johtoon valittiin Georgiaan palannut Ševardnadze. Gamsakhurdialla oli kuitenkin edelleen merkittävä määrä kannattajia, jotka estivät maan hallitusta saamasta valtaansa osia Länsi-Georgiasta vuosina 1992 ja 1993. Maan tilannetta pahensivat etniset konfliktit Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa, joiden separatistiliikkeet uhkasivat hajottaa valtion useaan osaan. Etelä-Ossetian sota 1991–1992 päättyi pääosin venäläisten rauhanturvaajajoukkojen sijoittamiseen alueelle. Samana vuonna Abhasia julistautui itsenäiseksi, ja Georgian hallitus lähetti joukkoja alueelle. Abhasian sodassa abhaasijoukot olivat vuoden 1993 syksyyn mennessä ottaneet valtaansa Suhumin ja ajaneet yli 200 000 georgialaista alueeltaan.^[10]^[9]

Vuonna 1995 Georgia hyväksyi uuden perustuslain ja Ševardnadze valittiin presidentiksi. Vaikka georgialaisia pakolaisia oli aiempina vuosina jo ehtinyt palata Abhasiaan, uudet levottomuudet Abhasian ja Georgiaa tukevien joukkojen välillä ajoivat 30 000 henkeä kodeistaan vuonna 1998. Samana vuonna Ševardnadze selvisi murhayrityksestä ja Gamsakhurdian kannattajat armeijassa nousivat kapinaan, joka kuitenkin sammui nopeasti. 2000-luvun alussa arvostelu Ševardnadzen korruptoitunutta hallintoa ja maan huonoa taloudellista tilannetta kohtaan kiihtyi. Vuoden 2003 parlamenttivaaleja arvosteltiin vaalivilpistä. Kymmenet tuhannet opposition kannattajat Mikheil Saakašvilin johdolla pakottivat Ševardnadzen eroamaan niin kutsutussa ruusujen vallankumouksessa samana vuonna. Saakašvili valittiin presidentiksi suurella äänienemmistöllä vuonna 2004.^[9]

Vallankumouksen jälkeen Adžarian autonomisen alueen johtaja Aslan Abašidze ei suostunut tunnustamaan Saakašvilin hallintoa. Mielenosoitukset ja rapautuva kannatus saivat kuitenkin Abašidzen eroamaan. Vuoden 2004 parlamenttivaaleissa Saakašvilin johtama koalitio sai valtaosan parlamenttipaikoista.^[9] Hänen hallintonsa aloitti laajamittaiset talousuudistukset, korruption vastaisen taistelun ja prosessin Georgian integroimiseksi Euroopan unioniin ja Natoon. Uudistukset johtivat nopeaan talouskasvuun. Saakašvili vannoi myös tuovansa Etelä-Ossetian ja Abhasian alueet takaisin Tbilisin hallintaan.^[35]^[36] Kuitenkin vuoden 2007 lopussa opposition järjestämissä mielenosoituksissa Saakašvilia syytettiin korruptiosta ja autoritaarisuudesta, ja mielenosoitukset hajotettiin voimatoimin. Saakašvili suostui järjestämään ennenaikaiset parlamenttivaalit, jotka hän voitti hieman yli 50 prosentin äänimäärällä. Oppositio syytti vaaleja vilpillisiksi, mutta Etyjin tarkkailijoiden mukaan havaitut epäsäännöllisyydet eivät olleet tarpeeksi suuria muuttamaan vaalien lopputulosta.^[3]

Georgian suhteet naapurimaahan Venäjään huononivat jatkuvasti 2000-luvulla. Venäjä vastustaa Georgian Nato-jäsenyyttä ja Georgia on syyttänyt Venäjää Abhasian ja Etelä-Ossetian separatistien tukemisesta. Vuonna 2006 Georgia pidätti neljä venäläisupseeria vakoilusta.^[37] Vastaiskuksi Venäjä karkotti maasta georgialaisia.^[38] Seuraavana vuonna Venäjä pudotti ohjuksen Georgiaan lähelle Etelä-Ossetian rajaa^[39] ja ampui alas georgialaisen tiedustelukoneen.^[40] Vuoden 2008 elokuussa Etelä-Ossetian konflikti kärjistyi avoimeksi sodaksi Georgian ja Venäjän välillä.

[muokkaa] Politiikka

Georgian parlamentti ennen itsenäisyyspäivän paraatia.

Nino Burdžanadze, parlamentin puhemies.

Georgia on tasavalta, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä. Lainsäädäntövaltaa harjoittaa Georgian parlamentti, joka on yksikamarinen. Sillä on 235 jäsentä, joista 150 valitaan suhteellisella vaalitavalla ja 75 yhden jäsenen vaalipiireistä, lisäksi 10 jäsentä edustaa Abhasiasta lähteneitä sisäisiä pakolaisia. Kansanedustajat valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Toimeenpanovaltaa harjoittaa presidentti, jolla on laajat valtaoikeudet. Vuoden 1995 perustuslain mukaan presidentti on valtionpäämies ja hänet valitaan korkeintaan kahdeksi viisivuotiskaudeksi. Vuoden 2004 lisäys perustuslakiin loi pääministerin viran: pääministeri johtaa hallitusta ja sen ministeriöitä, paitsi puolustusministeriötä ja valtion turvallisuusministeriötä, joiden johdossa on presidentti. Hallitus nauttii presidentin luottamusta. Äänestysikäraja on 18 vuotta.^[9]^[2]

Georgian oikeusjärjestelmä perustuu säädösoikeuteen. Korkein oikeusaste on Georgian korkein oikeus. Sen jäsenet valitsee parlamentti presidentin tai parlamentin puhemiehen suosituksesta kymmeneksi vuodeksi. Georgiassa on myös perustuslakituomioistuin, joka määrittelee, onko uusi lainsäädäntö perustuslain mukaista. Sillä on yhdeksän jäsentä, joiden virkakausi on kymmenen vuotta ja joista presidentti, parlamentti ja korkein oikeus nimittävät kukin kolme.^[9]^[2]

Georgian nykyinen presidentti on Mikheil Saakašvili, joka tuli valtaan Eduard Ševardnadzen kaataneessa ruusujen vallankumouksessa vuonna 2003. Edelliset presidentinvaalit pidettiin 5. tammikuuta 2008. Kun entinen puolustusministeri Irakli Okruašvili pidätettiin syyskuussa 2007, oppositiopuolueet muodostivat yhteisrintaman ja vaativat parlamenttivaalien siirtämistä keväälle 2008. Oppositio järjesti syksyllä useita massamielenosoituksia, joista suurimpaan osallistui vähintään 80 000 henkeä, ja vaati presidentin eroa. Marraskuussa mellakkapoliisi hyökkäsi mielenosoittajia vastaan ja hallitus julisti hätätilan, jonka varjolla se sulki kaksi oppositiota tukenutta televisiokanavaa. Saakašvili kuitenkin myöntyi ennenaikaisiin vaaleihin. Hänet valittiin niissä uudelle viisivuotiskaudelle 53,45 prosentin ääniosuudella; seuraavaksi eniten ääniä sai opposition ehdokas Levan Gatšetšiladze, 25,68 prosenttia. Vaalien yhteydessä järjestettiin myös äänestykset maan mahdollisesta Nato-jäsenyydestä ja parlamenttivaalien siirtämisestä vuoden 2008 keväälle. Molemmat ehdotukset hyväksyttiin.^[41]^[42] Etyjin vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit olivat pääpiirteittäin rehelliset ja kansainvälisten vaatimusten mukaiset, mutta niissä oli huomattavia ongelmia.^[43] Oppositio kuitenkin syytti hallitusta vaalien väärentämisestä ja jatkoi mielenosoituksia.^[44]

Edelliset parlamenttivaalit pidettiin toukokuussa 2008. Niissä Saakašvilin johtama puolue Yhdistynyt kansallinen liike sai yhteensä 59,18 prosenttia äänistä, yhdeksän puolueen yhdistynyt oppositio 17,73 prosenttia, kristillisdemokraatit 8,66 prosenttia, Georgian työväenpuolue 7,44 prosenttia ja Georgian republikaaninen puolue 3,78 prosenttia. Äänestysprosentti oli 53,9. Yhdistyneen kansallisen liikkeen vastustus oli kovinta pääkaupungissa Tbilisissä – se sai parlamenttiin 119 paikkaa, opposition koalitio 17 ja kaksi seuraavaa puoluetta molemmat kuusi paikkaa. Oppositio piti vaaleja väärennettyinä ja oppositiokoalitio sekä työväenpuolue kieltäytyivät vastaanottamasta parlamenttipaikkojaan.^[45] Vaalitarkkailijoiden alustavan raportin mukaan parannuksia tammikuisiin vaaleihin oli tapahtunut, mutta erityisesti ääntenlaskussa oli ongelmia.^[46]

Georgiassa on tapahtunut muutamia poliittisia murhia. Tammikuussa 2006 Yhdistyneen Georgian pankin 28-vuotias kansainvälisten asioiden osaston päällikkö Sandro Girgvliani löydettiin kuoliaaksi hakattuna Tbilisin ulkopuolelta. Tapauksesta pidätettiin neljä sisäministeriön alempaa virkamiestä, mutta oppositio syytti hallitusta tapauksen salailusta ja siitä syntyi laaja skandaali.^[47] Hiukan ennen lokakuun 2006 paikallisvaaleja poliisi ratsasi opposition Oikeuspuolueen toimistot ja pidätti 29 sen aktivistia. Kolmeatoista näistä syytettiin myöhemmin salaliitosta kaataa Georgian hallitus.^[48] Voittaja-puolueen johtaja Guela Meladze ammuttiin huhtikuussa 2007 ja Kieli, Isänmaa ja Usko -puolueen johtaja Guram Šaradze löydettiin ammuttuna toukokuussa.^[49]^[50]

Georgian poliittisiin ongelmiin kuuluvat instituutioiden heikkous, hauras demokratia, etninen nationalismi ja alikehittynyt puoluejärjestelmä. Vakaata poliittista eliittiä ei vielä ole. Vuonna 2003 valtaan noussut Saakašvilin hallinto koostuu suhteellisen nuorista poliitikoista, joilla ei ole juuri kokemusta mutta jotka ovat kuitenkin onnistuneet tekemään merkittäviä uudistuksia. Niihin kuuluvat korruptionvastainen taistelu, yksityistäminen, infrastruktuurin kehittäminen, uudistukset oikeusjärjestelmässä ja asevoimien uudelleen rakentaminen. Suuri talouskasvu ei ole kuitenkaan parantanut georgialaisten valtaosan sosiaalista tilannetta merkittävästi ja oppositio on kritisoinut hallitusta ihmisoikeusrikkomuksista. Hallitus on myös käyttänyt valtaansa usein autoritaarisin keinoin. Koska Georgian oppositio on heikko, se ei ole kyennyt vaikuttamaan päätöksentekoon toivomallaan tavalla. Puolueilla ei ole selkeää ideolgiaa maan kehityssuunnasta ja ne tukeutuvat usein populismiin ja opposition tapauksessa keskittyvät kritisoimaan viranomaisia.^[42]

Ulkopoliittisesti Georgia on suuntautunut länteen ja ilmaissut halunsa liittyä Natoon ja Euroopan unioniin. Saakašvilin hallinnolla on ollut erityisen läheiset suhteet Yhdysvaltoihin. Se on aiheuttanut jännitteitä Georgian ja Venäjän välille. Maiden väliset suhteet tiukentuivat vuonna 2006 vakoilujupakan takia. Venäjä asetti Georgian kauppasaartoon, kielsi georgialaisten tuotteiden maahantuonnin ja karkotti georgialaisia maasta.^[42] Venäjä on myös tukenut aktiivisesti Etelä-Ossetian ja Abhasian kapinallisia maakuntia. Vuoden 2008 kesällä Etelä-Ossetiassa syttynyt konflikti laajeni maiden väliseksi sodaksi, jossa Venäjä miehitti suuren osan Georgiasta, tuhosi Georgian infrastruktuuria ja perusti maahan tarkastuspisteitä. Elokuun lopussa Venäjä tunnusti Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden. Länsimaat ovat tuominneet Venäjän toimet. Vastalauseeksi Georgia erosi Itsenäisten valtioiden yhteisöstä.

[muokkaa] Talous

Sadan larin seteliin on kuvattu kansallisrunoilija Šota Rustaveli.

Öljyä kuljettava juna saapuu Batumiin.

Neuvostokaudella Georgia oli merkittävä elintarvikkeiden ja mineraalien tuottaja sekä matkailukohde. Maassa oli myös aktiivinen harmaata taloutta harjoittava yksityissektori. Toisaalta Georgia oli myös riippuvainen tuonnista pitääkseen yllä teollisuuttaan. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen tuonti häiriintyi ja epävakaat poliittiset olot haittasivat talouden uudelleenjärjestelyä. Romahdukseen vaikuttivat myös lakot, rautatieyhteyksien katkeaminen ja Venäjän osittainen kauppasaarto 1990-luvun alussa. Georgian bruttokansantuote laski vuosina 1990–1994 enemmän kuin missään muussa neuvostotasavallassa, jopa 70^[41] prosenttia. Vuoteen 1993 mennessä teollisuustuotanto oli laskenut 60,5 prosenttia ja inflaatio kohonnut 2 000 prosenttiin. Georgia tulikin 1990-luvulla riippuvaiseksi ulkomaiden avusta. Maan tilanteen vakautuessa vuosikymmenen loppupuolella myös taloustilanne alkoi vähitellen parantua. Kansainvälisen valuuttarahaston avulla inflaatio väheni 62 prosentista yhteen prosenttiin kuukaudessa vuosina 1994–1997, ja vuonna 1995 Georgia otti käyttöön oman rahayksikkönsä, larin.^[10]^[9]

Georgian talousnäkymiä kirkastavat maan lämmin ilmasto ja sijainti Mustanmeren rannalla, jotka mahdollistavat turismin ja maatalouden kehittämisen. Talouden tärkeimpiin aloihin kuuluukin maatalous: Georgia tuottaa esimerkiksi teetä, viinirypäleitä, sitrushedelmiä ja pähkinöitä. Maataloussektori on yksi entisen Neuvostoliiton monipuolisimmista, ja pitkän kasvukauden ansiosta Georgian alueella voidaan viljellä suurta määrää erilaisia hyötykasveja. Georgia on myös merkittävä viininviljelyalue: viinintuotannon keskus on Kakheti maan itäosassa. Neuvostokaudella suuria kosteikkoalueita maan länsiosasta kuivattiin maatalouden käyttöön ja itäosan kuiville alueille rakennettiin kastelujärjestelmiä. Maataloustuotanto kymmenkertaistuikin vuosina 1918–1990. Tuotantoa haittasivat kuitenkin liika erikoistuminen ja maatalousmaan vääräntyyppinen käyttö. Myös maatalous kärsi 1990-luvun talousromahduksesta. Vuonna 2006 maatalous työllisti 55,6 prosenttia työvoimasta ja vuonna 2007 muodosti 13,1 prosenttia Georgian bruttokansantuotteesta.^[10]^[9]^[2]

Georgiassa harjoitetaan kaivosteollisuutta, joka on keskittynyt mangaanin ja kuparin louhintaan. Pieni valmistussektori tuottaa juomia, metallituotteita, koneita, lentokoneita ja kemikaaleja. Vuonna 2006 teollisuuden palveluksessa oli 8,9 prosenttia työvoimasta ja vuonna 2007 se muodosti 29,3 prosenttia bruttokansantuotteesta – palvelut olivat merkittävin taloussektori, sillä ne tuottivat 57,6 prosenttia BKT:stä. Kuitenkin vain 35,5 prosenttia oli töissä palvelualoilla. Georgialla on myös huomattava vesivoimakapasiteetti, ja vesivoima tuottikin 83 prosenttia maan energiantarpeesta vuonna 2003. Maa kärsi 1990-luvulla pahoista sähkö- ja lämmityskatkoista, mutta parantuva taloustilanne on mahdollistanut vesivoiman kehittämisen ja maakaasun oston Azerbaidžanista ja Venäjältä. Vuonna 1999 avattiin Georgian läpi kulkeva ölyputki Azerbaidžanista Mustanmeren rannikolle ja vuonna 2005 Baku–Tbilisi–Ceyhan-öljyputki Kaspianmereltä Georgian kautta Turkkiin. Se avasi Kaspianmeren öljylle vaihtoehtoisen reitin, joka ei kulje Venäjän kautta. Georgia saa osan öljystä kauttakulkumaksuna.^[10]^[9]^[2]

Neuvostoaikana Georgia kävi kauppaa lähes ainoastaan muiden neuvostotasavaltojen kanssa. Itsenäistymisen jälkeen Turkki nousi merkittävimmäksi kauppakumppaniksi. Georgia vie maasta romumetallia, viiniä, mineraalivettä, malmia, ajoneuvoja, hedelmiä ja pähkinöitä ja tuo polttoainetta, ajoneuvoja, koneita ja osia, viljaa ja elintarvikkeita sekä lääkkeitä. Merkittävimmät vientikumppanit olivat vuonna 2006 Turkki (12,6 prosenttia), Yhdysvallat (10,9 prosenttia), Azerbaidžan (7,9 prosenttia), Armenia (5,9 prosenttia), Yhdistynyt kuningaskunta (5,8 prosenttia), Bulgaria (4,9 prosenttia), Ukraina (4,8 prosenttia), Venäjä (4,7 prosenttia) ja Turkmenistan (4,4 prosenttia). Eniten Georgia toi Turkista (14,1 prosenttia), Venäjältä (13,1 prosenttia), Ukrainasta (8,5 prosenttia), Azerbaidžanista (7,4 prosenttia), Saksasta (6,8 prosenttia), Yhdysvalloista (5 prosenttia) ja Bulgariasta (4,6 prosenttia).^[9]^[2]

Georgian taloustilanne on parantunut huomattavasti vuoden 2003 samenttivallankumouksen jälkeen. Mikheil Saakašvilin uusi hallinto aloitti suuret talousuudistukset, taistelun korruptiota vastaan ja ulkomaisten investointien houkuttelemisen maahan. Vuosina 2006–2007 talous kasvoi noin kymmenen prosenttia vuodessa ja Maailmanpankki nimesi Georgian "vuoden uudistajaksi". Lisäksi vuonna 2008 Georgia oli Maailmanpankin mukaan 18. helpoin maa taloustoiminnalle ja se kiitti korruptioraportissaan Georgiaa dramaattisesta parannuksesta korruptionvastaisessa taistelussa, vaikka korruptio muodostaakin edelleen merkittävän ongelman. Voimakasta talouskasvua ovat tukeneet erityisesti ulkomaiset investoinnit ja valtion hankkeet. Myös verojen keruu on parantunut ja tuonut valtiolle lisää varoja, minkä ansiosta se on kyennyt maksamaan rästiin jääneitä palkkoja ja eläkkeitä sekä investoimaan infrastruktuuriin. Vuodesta 2003 lähtien valtion tulot ovat kasvaneet nelinkertaisiksi. Talous kohtaa kuitenkin merkittäviä haasteita: vuonna 2005 vielä lähes 40 prosenttia^[51] georgialaisista eli virallisen köyhyysrajan alapuolella. Korkea inflaatio ja kasvava kauppataseen vaje aiheuttavat ongelmia, ja Saakašvilin talousuudistukset ovatkin kohdanneet arvostelua. Georgiassa on otettu käyttöön 12 prosentin tasavero.^[41]^[52]^[2]

Georgian–Venäjän sota iski vuonna 2008 maan talouteen. Saakašvili on arvioinut sodan aiheuttaneen Georgian infrastruktuurille 1,4 miljardin euron vahingot. Sodan vaikutuksesta ulkomaisiin investointeihin on oltu huolestuneita.^[53]

[muokkaa] Väestö

Väestötiedot vuonna 2008^[2]
Ikärakenne	0–14-vuotiaita 16,3 % 15–64-vuotiaita 67,1 % yli 64-vuotiaita 16,6 %
Mediaani-ikä	38,3 vuotta
Väestönkasvu	−0,325 %
Syntyvyys	10,62 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus	9,51 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus	16,78 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto	−4,36 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote	keskiarvo: 76,51 vuotta miehet: 73,21 vuotta naiset: 80,26 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä	Alle 0,1 %
Lukutaitoisia	100 % väestöstä

Georgiassa oli vuoden 2008 heinäkuussa arviolta 4 630 841 asukasta.^[2] Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan asukkaita oli noin 5,3 miljoonaa,^[10] ja Georgia onkin kärsinyt maastamuutosta 1990-luvun talouskriisin ja konfliktien jälkeen. Vielä vuonna 2008 maahanmuuttoaste oli −4,36 muuttajaa tuhatta asukasta kohti.^[2] Vuonna 2002 arviolta viidesosa väestöstä oli muuttanut ulkomaille, erityisen runsaasti Venäjälle. Rahalähetykset muodostivat noin viisi prosenttia maan bruttokansantuotteesta vuonna 2007.^[54] 2000-luvulla syntyvyys on hieman lisääntynyt ja kuolleisuus laskenut, lapsikuolleisuus vähentynyt selvästi ja avioliitot lisääntyneet.^[55] Vuonna 1991 elinajanodote naisille oli 75 vuotta ja miehille 67 vuotta;^[10] vuonna 2008 naisille 80 vuotta ja miehille 73 vuotta.^[2]

Hieman yli puolet georgialaisista asuu kaupungeissa, ja määrä on viime vuosina pysynyt vakaana.^[55] Suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Tbilisi hieman yli miljoonalla asukkaallaan, Kutaisi maan länsiosassa alle 200 000 asukkaallaan, Batumi Mustanmeren rannikolla Adžariassa sekä Rustavin teollisuuskaupunki Tbilisin eteläpuolella yli 100 000 asukkaallaan.^[1] Väestö on keskittynyt erityisesti jokilaaksoihin ja Mustanmeren rannikolle.^[9] Georgian väestötiheys on yli 66 asukasta neliökilometrillä.^[2]

Georgiassa on edelleen noin 220 000–240 000 Etelä-Ossetian ja Abhasian 1990-luvun alun konflikteja paennutta sisäistä pakolaista. Vuoden 2008 Georgian–Venäjän sota ajoi noin 158 000 henkeä kodeistaan pääasiassa Etelä-Ossetian ja Gorin alueilla.^[56]

[muokkaa] Väestöryhmät

Georgian väestökehitys 1992-2003

Lapsia alilo-joulukulkueessa Tbilisissä.

Georgialaiset ovat maan suurin etninen ryhmä. He muodostavat vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan 83,75 prosenttia väestöstä. Heidän osuutensa on kasvanut huomattavasti itsenäistymisen jälkeen, sillä maastamuutto on vaikuttanut rajummin muihin etnisiin ryhmiin. Seuraavaksi suurin ryhmä ovat azerit, jotka muodostavat 6,51 prosenttia väestöstä. He asuvat pääasiassa maan eteläosassa Marneulin ja Bolnisin maakunnissa. Armenialaisia on yhteensä 5,69 prosenttia, ja he asuvat azerien länsipuolella ja Armenian rajan pohjoispuolella Akhalkalakin, Ninotsmindan ja Dmanisin maakunnissa. Venäläisiä oli Georgian väestöstä vuonna 2002 1,55 prosenttia, osseetteja alle prosentti (Georgian hallitsemilla alueilla), jesidejä alle puoli prosenttia ja kreikkalaisia alle puoli prosenttia. Pieni määrä kistejä asuu Akhmetan maakunnassa.^[57] Venäläisten määrä on laskenut huomattavasti 1980-luvun jälkeen: vuonna 1989 heitä oli jopa yli kuusi prosenttia Georgian väkiluvusta.^[58]

Etnisten ryhmien väliset kiistat ovat aiheuttaneet Georgiassa ongelmia. Ne kärjistyivät sodiksi Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa 1990-luvun alussa, eivätkä nämä alueet ole valtaosin sen jälkeen olleet Georgian hallituksen valvonnassa. Vuonna 1989 abhaasit muodostivat noin 17,8 prosenttia Abhasian väestöstä, venäläisiä alueella oli 16 prosenttia ja georgialaisia 44 prosenttia. Abhasian sodassa yli 200 000 etnistä georgialaista kuitenkin ajettiin alueelta ja heidän osuutensa pieneni huomattavasti. Etelä-Ossetian väkiluvusta osseetteja oli 1980-luvulla ennen Georgian itsenäistymisen jälkeistä konfliktia noin 66 prosenttia, georgialaisia 29 prosenttia. Osseetit asettuivat Georgian alueelle Kaukasuksen toiselta puolelta 1200-luvulta alkaen.^[10] Georgian vuoden 2002 väestönlaskentaa ei päästy tekemään Abhasian ja Ossetian alueilla. Lisäksi Stalin karkotti toisen maailmansodan aikana kaksi sataa tuhatta

Georgia –