Wiin historia
Wikipedia
Wii on Nintendon viides videopelikonsoli ja Nintendo GameCuben seuraaja. Kehitysvaiheessa se tunnettiin nimellä Revolution. Wiin historian voidaan katsoa alkaneen heti Nintendo GameCuben julkaisemisen jälkeen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Laitteiston kehitys
Nintendo aloitti Wiin kehittämisen heti Nintendo GameCuben julkaisemisen jälkeen. Shigeru Miyamoton mukaan konseptina oli aluksi keskittyä pelaajan vuorovaikuttamiseen pelin kanssa:
»Yhteinen mielipide oli, että voima ei merkitse kaikkea konsolista puhuttaessa. Ei voi olla olemassa liian monta voimakasta konsolia. Se on sama kuin olisi ainoastaan raivokkaita dinosauruksia. Ne voivat taistella ja vaarantaa oman olemassaolonsa.[1]»
Nintendo ei myöskään halunnut kehittää teknologiaa, jonka avulla voisi tuottaa nopeammin häikäisevämpää grafiikkaa. Kehittäjätiimin mielestä tällainen lähestymistapa ei olisi tehnyt vaikutusta kuluttajaan. Idea vaikutti toimimattomalta, kun tiimi vertasi kehityksen vaikeuksia ja kustannuksia uusiin kokemuksiin joita kuluttaja voisi saada.[2] Alkuun Nintendo ei suunnitellut kehittävänsä Wiin teknistä puolta ohjainta lukuun ottamatta lainkaan. Miyamoton mukaan suunnitelmissa konsoli olisi maksanut alle 100 Yhdysvaltain dollaria.[1]
Nintendo käytti Wiin kehittämisessä huippuunsa kehitettyä puolijohdeteknologiaa. Puolijohdeteknolgiaa ei kuitenkaan käytetty yleiseen tapaan paremman suorituksen aikaansaamiseksi vaan konsolin koon ja energiankäytön pienentämiseksi. Kehitystiimin suunnitelmana oli mahdollistaa Wiin päälläolo 24 tuntia vuorokaudessa: Wiin konsepti oli "konsoli, jossa tapahtuu jotakin joka päivä".[3] Koska Wiin haluttiin pysyvän päällä koko päivän, sen tuuletin ei saanut pitää ääntä yöllä – kehitystiimin pitikin minimoida mikropiirien päästämä lämpö.[4]
Toimitusjohtaja Satoru Iwatan määräyksestä konsoli piti kehittää noin kahden–kolmen päällekkäisen DVD-kotelon kokoiseksi. Wiistä piti kehittää käytännöllinen, sillä liian suuri konsoli ei mahtuisi huomaamattomasti television viereen. Tilan säästämiseksi ja käytännöllisyyden vuoksi Wiihin laitettiin itsestään latautuva levyasema. Wiin muotoilussa otettiin huomioon käyttäjäkunta ja käytännöllisyys; laitteen piti mahtua lähes jokaiseen paikkaan, eikä sen ulkoasu saanut muistuttaa liikaa lelua tai päinvastoin tavallista multimedia-laitetta. Alkuperäinen kokosuunnitelma mielessä laitteesta tehtiin noin kolmen päällekkäisen DVD-kotelon kokoinen suorakulmainen särmiö.[4]
[muokkaa] Ohjaimen syntyminen
Ohjaimen suunnittelussa suurin vaikuttaja oli Nintendo DS:n menestys. DS:n omaperäinen pelaamistyyli – kosketusnäyttö – oli saanut hyvän vastaanoton, ja kehittäjät miettivätkin, miten pystyisivät seuraamaan DS:n jalanjälkiä. Yhtenä ehdotuksena oli kosketusnäytön lisääminen ohjaimeen, toisena taas osoitinlaitteen, kuten hiiren, käyttäminen.[5] Ohjaimeen ei kuitenkaan haluttu lisätä kosketusnäyttöä, sillä silloin konsoli olisi ollut liian samankaltainen Nintendo DS:n kanssa.[1] Ohjainta suunniteltaessa ajateltiin sen helposti lähestyttävyyttä, yksinkertaisuutta ja mukavuutta. Nintendo halusi myös tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa.[5]
Ohjaimesta tehtiin lukuisia eri prototyyppejä, mutta se alkoi hahmottua kunnolla vasta kunnes Wiin konsepti oli kunnossa. Kehitystiimi ei halunnut seurata perinteisen peliohjaimen konseptia, vaan ohjaimesta päätettiin tehdä yhdessä kädessä pidettävä.[5]
Ohjaimen viimeinen versio muodostui pikkuhiljaa. Tärkeimpiä, kohti viimeistä muotoa vieviä, ehdotuksia olivat osoittimen käyttö ja tankomainen muoto. Shigeru Miyamoto toi kehityskeskusteluissa matkapuhelimensa ja jopa autonsa navigointijärjestelmän kaukosäätimen esille ja ehdotti "emmekö voisi tehdä jotain tällaista?" Ei ollut kuitenkaan itsestään selvää, että osoitustoiminto sulautettaisiin tankomuotoiluun. Kehitystiimi testasikin jonkin aikaa perinteistä ohjainta osoitustoiminnolla, mutta toteutus ei toiminut. Tästä syystä päätettiin vaihtaa tankomuotoon.[6]
Ohjaimelle suunniteltiin lukuisia lisäosia, sillä se oli käytännössä pelkkä sauva. Virtuaalikonsolin takia piti olla mahdollista pelata myös vanhempia pelejä NES:n ajoista lähtien, puhumattakaan ulkomailla suosituista FPS-peleistä. Koska perinteiset konsoliin liitettävät oheislaitteet olivat muutenkin kalliita, ei Wiille haluttu tehdä langattomia oheislaitteita. Niitä varten päätettiin tehdä portti itse pääohjaimen pohjaan. Yksi merkittävimmistä lisäosista, Nunchuk, keksittiin vasta myöhemmin idean syntymisestä. Poikkeuksena sen projektinimi päätettiin säilyttää, toisin kuin yleensä on tapana: muun muassa Wii Remotea kutsuttiin aluksi nimillä "Core Controller" tai "Core Unit".[6]
[muokkaa] Wii-prototyypit
Wiistä ei ollut saatavilla kunnollisia prototyyppejä kehittäjille ja toimittajille ennen kuin vasta muutama kuukausi ennen laitteen julkaisua. Muun muassa vuoden 2006 E3-messuilla pelattavissa olleet Wiit oli tehty tilaisuutta varten GameCube-runkoihin.[7] Nintendo julkaisi viimeisen version kehitysalustasta vasta kesäkuussa 2006.[8] IGN:n mukaan Nintendo tarjosi kehittäjille seuraavat kehitysalustan sukupolvet:[9]
- 1. sukupolvi: GameCube ja johdolla liitetty Wii Remote.
- 2. sukupolvi: Kuten ensimmäinen, mutta pienillä muutoksilla.
- 3. sukupolvi: Kuten toinen, mutta nopeammalla CPU:lla (noin tammikuu 2006)
- 3½. sukupolvi: Lähes viimeistelty laitteisto langattomalla Wii Remotella.
- 4. sukupolvi: Vastaa lähes Wiin viimeistä versiota, tehot lopullisesta laitteesta noin 90–95%.
[muokkaa] Esittely
Wii esiteltiin ensi kerran vuoden 2005 E3-messuilla, mutta sen ohjain pidettiin vielä salassa. Satoru Iwata kuitenkin vihjaili uudesta ohjaustavasta puheensa aikana, sanoen sen olevan uniikki ja vetävän pelaamatonta yleisöä puoleensa. Iwata myös sanoi että "tärkeintä ei ole se mitä pelaat, vaan miten".[10] Kysymys ohjaimesta jäi ilmaan. Kun saatiin tieto, että Satoru Iwata aikoo pitää puheen saman vuoden Tokyo Game Show -messuilla, joihin Nintendo ei tavallisesti ota osaa, alettiin spekuloida tulevista paljastuksista. Iwata olikin säästänyt puheensa loppuun ohjaimen esittelyn,[11] ja spekulaatiot alkoivat jälleen, tällä kertaa ohjaimen suomista mahdollisuuksista.[12]
Seuraava suuri tapahtuma oli vuoden 2006 E3-messut. Nintendo kuitenkin yllätti yleisön julkistamalla konsolille uuden nimen ennen messujen alkamista: "Revolutionin" tilalle tuli "Wii".[13] Lehdistötilaisuudessaan Nintendo esitteli Wiitä lukuisten eri pelien, kuten The Legend of Zelda: Twilight Princessin ja Ubisoftin Red Steelin, kanssa.[14] Messuilla Wii oli menestys: se voitti Game Critics Awardsin palkinnon parhaasta esityksestä ja laitteistosta,[15] ja konsolia testaamaan olleet jonot olivat joidenkin laskelmien mukaan parhaimmillaan jopa 1000 ihmisen pituisia. Vastaavasti kilpailijoiden, Xbox 360:n ja PS3:n pelejä pääsi testaamaan muutamassa minuutissa.[16] Wii sai palkinnon myös parhaasta laitteistosta, ja Wii Sports sekä Excite Truck pääsivät myös kahdessa pelikategoriassa voittajiksi.[17]
Suomessa Wiitä päästiin testaamaan ensi kerran 3.–5. marraskuuta 2006 järjestetyillä Digiexpo-messuilla. Laitteille oli pitkiä jonoja, joissa joutui odottamaan parhaimmillaan parikin tuntia – yleisönvetäjiä olivat Twilight Princess ja Wii Sports.[18]
[muokkaa] Nimi
Wii tunnettiin ennen koodinimellä Revolution, mutta nimi vaihdettiin vuoden 2006 E3-messujen alla.[19] Nintendon tyylioppaan mukaan konsolin nimi on vain "Wii", ei "Nintendo Wii". Wii onkin Nintendon ensimmäinen Japanin ulkopuolella markkinoima konsoli, jonka nimessä ei mainita yrityksen nimeä "Nintendo". Nintendon mukaan Wiin kaksi pientä i-kirjainta kuvaavat sekä kahta pelaajaa kokoontumassa yhteen, että konsolin kahta ohjainta. Nintendo on kertonut monta syytä nimen vaihtoon:
»Wii kuulostaa sanalta "we" ({{k-fi|me}}), mikä painottaa konsolin olevan kaikkia varten. Puhumastaan kielestä huolimatta ihmiset ympäri maailman voivat muistaa nimen Wii. Ei sekaannuksia. Ei tarvetta lyhentää. Vain Wii.[20]»
Nintendon perusteluista huolimatta monet lehdistön edustajat, nettiyhteisöt ja pelikehittäjät[21] reagoivat nimenmuutokseen aluksi negatiivisesti. Eräät heistä ilmaisivat pelkonsa, että nimi välittäisi laitteesta lapsellisen kuvan;[22] toisten mielestä Nintendon olisi pitänyt pitäytyä Revolutionissa;[23] jotkut pilkkasivat sanan ääntämyksen yhtäläisyyttä englannin- ja ranskankielisiin sanoihin.[21] BBC uutisoi pian nimen vaihdon jälkeen lapsellisista, nimeen pohjautuvista vitseistä, joita oli ilmestynyt Internetiin.[24] Nimeen on kuitenkin jo totuttu, ja useat ovat muuttaneet kantaansa positiiviseen suuntaan.[25] Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils-Aime selitti nimenvaihdosta seuraavasti:
»Nimenä Revolution ({{k-fi|vallankumous}}) ei ole ihanteellinen; se on pitkä ja joissain kulttuureissa vaikea lausua. Sen vuoksi me halusimme jonkin lyhyen, helposti lausuttavan ja omaperäisen nimen. Näin luotiin konsolin nimi "Wii".[26]»
[muokkaa] Julkaisu
Nintendo ilmoitti kesäkuussa 2006 aikeistaan toimittaa kuusi miljoonaa konsolia ja 17 miljoonaa peliä saataville vuoden 2007 maaliskuun loppuun mennessä;[27] näistä konsoleista 4 miljoonaa tai enemmän odotettiin toimitettavan vuoden 2006 aikana.[28] Nintendo kertoi 14. syyskuuta 2006, että suurin osa yksiköistä toimitettaisiin Amerikkaan.[29] Iwata kommentoi eräässä haastattelussa pelien hintoja, ja sanoi ettei voisi kuvitella minkään ensimmäisen osapuolen pelin maksavan enemmän kuin 50 Yhdysvaltain dollaria.[30]
Espanjassa Wiin julkaisu siirrettiin päivälle 9. joulukuuta 2006, koska kaikki kaupat ovat kiinni 8. joulukuuta Immaculata conceptiota juhlittaessa.[31] Italian ja Sveitsin julkaisut siirrettiin päivälle 7. joulukuuta 2006.
Kanadan Nintendon varatoimitusjohtaja Ron Bertram kertoi yrityksen odottavan saavansa miljoona konsolia Pohjois-Amerikan julkaisuun.[32] Seuraavana päivänä Nintendo kertoi lausunnon olleen virheellinen, ja toisti aiempia lausuntoja odotetusta 4 miljoonan konsolin myymisestä maailmanlaajuisesti vuoden 2006 loppuun mennessä suurimmalla mahdollisella määrällä Pohjois-Amerikassa. Nintendo kertoi myös työskentelevänsä varmistaakseen riittävän tarjonnan ja katkeamattoman tuotannon.[33]
14. ja 15. syyskuuta 2006 Nintendo ilmoitti julkaisutiedot Japanille, Pohjois- ja Etelä-Amerikalle, Australialle, Aasialle ja Euroopalle. Tiedotustilaisuuksissaan Nintendo paljasti julkaisupäivämäärät, hinnoittelun ja jakelun. Yhdysvalloissa Wii julkaistiin 19. marraskuuta, Japanissa 2. joulukuuta 2006 ja Euroopassa 8. joulukuuta. Konsolin suositushinta Euroopassa on 249 € ja Suomessa 269 €. Yhdysvalloissa laite maksaa 250 dollaria ja Japanissa 25 000 jeniä (noin 167 €).[34]
Isossa-Britanniassa pelaajat jonotttivat keskiyön julkaisua Game- ja MMV-liikkeiden edessä. Myös julkisuuden henkilöitä, kuten Pat Cash ja Ian Wright, saapui paikalle mainostamaan Wiitä.[35] Suomessa suurella osalla jälleenmyyjistä oli tarjota julkaisun yhteydessä vain pieni määrä konsoleita. Amon edustaja Minna Kaivola pahoitteli konsolien vähyyttä, mutta oli silti tyytyväinen julkaisuun.[36]
Nintendo ilmoitti 26. joulukuuta 2006 julkaisevansa Wiin Etelä-Koreassa vuoden 2007 loppuun mennessä.[37]
Yhdysvalloissa Wiitä on myyty joulukuun 1. päivään 2006 mennessä 476 000 yksikköä [38], Japanissa joulukuun 5. päivään mennessä 372 000 yksikköä [39], Euroopassa joulukuun 13. päivään mennessä 325 000 yksikköä,[40] ja Australiassa joulukuun 10. päivään mennessä 32 901 yksikköä. [41]
[muokkaa] Julkaisupäivämäärät ja hinnoittelut
| Alue | Hinnoittelu julkaisussa |
Julkaisu | Lisäosat | |||
|---|---|---|---|---|---|---|
| Julkaisuhinta | Euroissa | Wii Remote | Nunchuk | Classic Controller | ||
| 249,99 USD[42] | 158,20 | 19. marraskuuta 2006 | 39,99 USD | 19,99 USD | 19,99 USD | |
| 279,95 CAD$[43] | - | 44,99 CAD | 24,99 CAD | 24,99 CAD | ||
| 4,499 MXN$[44] | - | - | - | - | ||
| 3,499 GTQQ3 | - | - | - | - | ||
| 1,099,000 COP$[45] | - | - | - | - | ||
| 1,499 PENS/. | - | - | - | - | ||
| 259,990 CLP$[46] | - | 34,990 CLP$ | 15,990 CLP$ | 15,990 CLP$ | ||
| 2,399R$[47] | - | 299.00 R$ | 199.00 R$ | - | ||
| 25,000 JP¥[48] | - | 2. joulukuuta 2006 | 3,800 ¥ | 1,800 ¥ | 1,800 ¥ | |
| 399.95 AUD$[49] | - | 7. joulukuuta 2006 | 69.95 AU$ | 29.95 AU$ | 29.95 AU$ | |
| NZD$499.90[50] | - | 99.95 NZ$ | 49.95 NZ$ | 49.95 NZ$ | ||
| 259 €[51] | - | 39.99 € | 19.99 € | 19.99 € | ||
| 399 CHF[52] | - | 69.90 CHF | 34.90 CHF | 34.90 CHF | ||
| 249 €[53] | - | 8. joulukuuta 2006 | 39.99 € | 19.99 € | 19.99 € | |
| 179 GB£[53] | - | 29.99 £ | 14.99 £ | 14.99 £ | ||
| 70,000 HUF [54] | - | - | - | - | ||
| 259 € | - | 44 € | 25 € | 25 € | ||
| 2,199 DKK | - | - | - | - | ||
| 9,950 RUB[55] | - | - | - | - | ||
| 2,499 NOK[56] | - | 399 kr | 249 kr | 249 kr | ||
| 2,699 SEK | - | 479 kr | 299 kr | 299 kr | ||
| 29,990 ISK[57] | - | 5990 kr | 2990 kr | 2990 kr | ||
| 269.90 €[58] | - | 49.90 € | 29.90 € | 29.90 € | ||
| 799.90 YTL | - | - | - | - | ||
| 249 €[59] | - | 9. joulukuuta 2006 | 41,95 € | 19,95 € | 19,95 € | |
| - | - | Toukokuu 2006 (arvioitu) | - | - | - | |
* Wii Sports tulee yhteispakattuna Wiin kanssa kaikilla muilla alueilla paitsi Japanissa.
** Wiin verollinen suositushinta Suomessa [60].
* Wii Sports tulee yhteispakattuna Wiin kanssa kaikilla muilla alueilla paitsi Japanissa.
** Wiin verollinen suositushinta Suomessa [60].
[muokkaa] Julkaisupelit
- Katso myös: Luettelo Wii-peleistä
[muokkaa] Myynnit
Nintendo kertoi 28. marraskuuta 2006 myyneensä Amerikassa yli 600 000 konsolia ensimmäisinä kahdeksana päivänä Amerikan julkaisusta.[70] Pelijulkaisuyritys Enterbrain kertoi Wiin myyneen Japanissa ensimmäisenä kahtena päivänä yli 370 000 yksikköä.[71] Isossa-Britanniassa Wiistä tuli siihenastisista konsoleista nopeimmin myyvä, myyden ensimmäisenä viikonloppuna yli 105 000 yksikköä ja lyöden samalla edellisen ennätyksenhaltijan, Xbox 360:n, joka vastaavasti myi noin 70 000 yksikköä.[72] Nintendo kertoi 13. joulukuuta 2006 Wiin myyneen Euroopassa 325 000 kappaletta kahtena ensimmäisenä päivänä, tehden Wiistä Euroopan nopeimmin myyvän konsolin.[73] 4. joulukuuta 2006 kerrottiin, että Wiistä oli tullut Australian historian nopeimmin myyvä konsoli 32 901 myydyllä yksiköllä neljässä päivässä; vastaavasti Xbox 360 oli myynyt avausviikonloppuna 30 241 yksikköä.[74]
Vaikka Wiin julkaisu oli sujuvampi kuin Xbox 360:n ja PlayStation 3:n, sekään ei sujunut ongelmitta. Monet raportit väittävät Wiin myyvän PlayStation 3:a enemmän (joka julkaistiin kaikilla muilla alueilla paitsi Euroopassa lähes samaan aikaan Wiin kanssa) jokaisella alueella: myyntisuhde on Wiin eduksi Yhdysvalloissa 2:1,[75] Japanissa 4:1 ja maailmanlaajuisesti 3:1.[76]
Wiitä on myyty maailmanlaajuisesti kevääseen 2007 mennessä 6,80+ miljoonaa yksikköä. Pohjois-Amerikassa konsoleita on myyty 2 342 880+ yksikköä 7. huhtikuuta 2007 mennessä;[77][78] Japanissa 2 371 824 yksikköä 6. toukokuuta 2007 mennessä;[79] Euroopassa 2 000 000+ yksikköä 13. huhtikuuta 2007 mennessä;[80] ja Australiassa sekä Uudessa Seelannissa 80 000 / 6 000 yksikköä 31. maaliskuuta 2007 mennessä.[81]
[muokkaa] Markkinointi
Nintendo toivoo saavuttavansa Wiillä laajemman yleisön kuin mikään muu seitsemännen sukupolven konsoli.[82] Dragon Quest IX:n lehdistötilaisuudessa Satoru Iwata sanoi, että Nintendo ei ajattele kilpailevansa Sonyn kanssa, vaan pikemminkin pyrkii saamaan uusia ihmisiä pelaamaan videopelejä.[83]
Tämä lähestymispolitiikka näkyy Nintendon televisiomainoksissa Pohjois-Amerikassa, joiden ohjaajana toimi Oscar-voittaja Stephen Gaghan, ja Internet-mainoksissa. Mainoksissa näkyvät sloganit ovat "Wii would like to play"[84] ja "Experience a new way to play"[85]. Ensimmäinen mainoslause leikkii Wiin nimellä, joka lausuttuna kuulostaa aivan englanninkielen sanalta "we" (suom. me). Nämä mainokset lähtivät levitykseen 15. marraskuuta 2006 noin 200 miljoonan Yhdysvaltain dollarin budjetilla.[86] Yksi näistä mainoksista menestyi YouTubessa saaden lyhyessä ajassa yli miljoona katsojaa.[87]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 The Big Ideas Behind Nintendo's Wii www.businessweek.com (englanniksi) Luettu 1. helmikuuta 2007
- ↑ Using state-of-the-art technology in unprecented ways. ms.nintendo-europe.com (englanniksi) Luettu 10. joulukuuta 2006
- ↑ A Design for everyone ms.nintendo.com (englanniksi) Luettu 1. helmikuuta 2007
- ↑ 4,0 4,1 Part 3 - Wii: Born out of a concrete vision ms.nintendo-europe.co (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ 5,0 5,1 5,2 Part 1 - Taking control back to the drawing board ms.nintendo-europe.com (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ 6,0 6,1 Part 2 - No barriers: a controller for everyone ms.nintendo-europe.com (englanniksi) Luettu 11. tammikuuta 2007
- ↑ Brightman, James: Nintendo Confirms GameCube Housing for Wii at E3 Gamedaily. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Casamassina, Matt: Revolution in June Rumors IGN. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Casamassina, Matt: Reggie: More than 1,000 Kits Shipped IGN. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Looking Back: E3 2005 wii.ign.com (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ Sinclair, Brendan & Torres, Ricardo TGS 2005: Iwata speaks www.gamespot.com (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ Torres, Ricardo TGS 2005: Miyamoto unveils Nintendo's Revolution controller www.gamespot.com (englanniksi) Casamassina, Matt & Schneider, Peer TGS 2005: Revolution Controller: The Possibilities cube.ign.com (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ E3 06: Revolution renamed Wii www.gamespot.com (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ Surette, Tim & Tochen, Dan E3 06: Wii unveiled at Nintendo's E3 conference www.gamespot.com (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ Game Critics Awards: 2006 Winners www.gamecriticsawards.com. (englanniksi)
- ↑ Rob Wright, Wolfgang Gruener: Nintendo steals Sony's, Microsoft's thunder at E3 11. toukokuuta 2006. TG Daily. Viitattu 20. syyskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 2006 Winners www.gamecriticsawards.com (englanniksi) Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ DigiExpo 2006 www.peliplaneetta.net Luettu 4. tammikuuta 2007
- ↑ Nintedo Revolution Renamed To Nintendo Wii Console Watcher. Viitattu 27. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Carless, Simon: Breaking: Nintendo Announces New Revolution Name - 'Wii' Gamasutra. Viitattu 27. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 21,0 21,1 Sheffield, Brandon: Wii Reactions: Developers Comment Gamasutra. Viitattu 27. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Olson, Parmy: Iwata's Nintendo Lampooned for 'Wii' Forbes.com. Viitattu 4. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Morris, Chris: Nintendo drops Revolution, renames next gen console Wii CNN. Viitattu 4. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ BBC: Nintendo name swap sparks satire www.bbc.co.uk. Viitattu 25. maaliskuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Wii vai Revolution - kumpiko on parempi nimi? Nintendo Suomi. Viitattu 4. huhtikuuta 2007.
- ↑ Michael Donahoe, Shane Bettenhausen, Electronic Gaming Monthly, "War of the Words", s. 25 (englanniksi)
- ↑ http://www.next-gen.biz/index.php?
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-tagi; viitettäamerican_launchei löytynyt - ↑ http://www.gamespot.com/news/6157575.html
- ↑ http://money.cnn.com/2006/03/29/commentary/game_over/column_gaming/
- ↑ Nintendo Wii Release Dates Video-Game-Consoles. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Steel, Wade: One Million Launch Wiis for North America IGN. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Bozon, Mark: Nintendo Sets the Record Straight IGN. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-tagi; viitettäjapan_launchei löytynyt - ↑ Boyes, Emma: UK launch: Wii draws the crowds Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Puha, Thomas: [1] Pelaaja-lehti. Viitattu 9. huhtikuuta 2007.
- ↑ Boyes, Emma: DS, Wii heading to Korea GameSpot. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Sinclair, Brendan. NPD: November game sales up 15 percent www.gamespot.com
- ↑ AFX International Focus 372,000 Wiis sold in Japan in 2 days gamespot.com (englanniksi)
- ↑ MCV Wii sells 325 000 during Euro launch www.mcvuk.com (englanniksi) Luettu 14. joulukuuta 2006
- ↑ Nintendo Australia Breaks 30k Sales Record. au.wii.ign.com (englanniksi) Luettu 14. joulukuuta 2006
- ↑ Nintendo's Incomparable Wii Console Launches Nov. 19; MSRP $249.99 Nintendo. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Nintendo's Incomparable Wii Console Launches Nov. 19; MSRP $279.95 CNW Group. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Ashcraft, Brian Ashcraft: Wii is Mucho, Mucho Expensive In Mexico Kotaku. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Wii pre-orders in Colombia Viva Nintendo. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Falabella – Nintendo Consola Wii Falabella. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (espanjaksi)
- ↑ Dickens, Anthony: Brazilian Wii To Cost Over $1,100 Nintendo Life. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Sanders, Kathleen: Japanese Wii Price, Release Date Revealed IGN. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Bloodworth, Daniel: Launching December 7th at $399.95. Nintendo World Report. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ BREAKING NEWS: Nintendo Wii release information announced! Gameplanet Store NZ. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Nintendo Wii Nintendo. Viitattu 9. huhtikuuta 2007. (italiaksi)
- ↑ Wii Konsole, inklusive Wii-Sports Weltbild. Viitattu 9. huhtikuuta 2007.
- ↑ 53,0 53,1 Planet GameCube (September 15, 2006) Europe Gets Wii Last, planetgamecube.com
- ↑ http://computerworld.hu/hirek_hir_nyomtathato.php?tip=hirek&id=42769
- ↑ Hardware.no - Prisguide [2], hardware.no
- ↑ Hardware.no - Prisguide [3], hardware.no
- ↑ http://bt.is/BT/Leikir/Wii/vara.aspx?SKU=WII
- ↑ http://www.nintendo.fi/?file=365
- ↑ Nintendo.com (November 4, 2006) Wii, wii.com
- ↑ Viittausvirhe: Virheellinen
<ref>-tagi; viitettäWii_Suomiei löytynyt - ↑ 61,0 61,1 Euro Wii Launch Games Finalised wii.ign.com (englanniksi)
- ↑ 62,0 62,1 nintendo.co.nz - News From Nintendo www.nintendo.co.nz (englanniksi)
nintendo.com.au - News From Nintendo www.nintendo.co.au (englanniksi) - ↑ 63,0 63,1 63,2 63,3 THQ confirms four launch titles for Nintendo's Wii home video game console investor.thq.com (englanniksi)
- ↑ 64,0 64,1 64,2 64,3 64,4 64,5 Japanese Launch Guide wii.ign.com (englanniksi)
- ↑ Elebits Update wii.ign.com (englanniksi)
- ↑ Ennichi no Tatsujin Update wii.ign.com (englanniksi)
- ↑ Far Cry: Vengeance Update wii.ign.com (englanniksi)
- ↑ Happy Feet drops to Wii, PS2, DS, GCN, GBA
- ↑ Happy Feet: Wii
- ↑ Goldstein, Hilary: Wii Sells Through 600k IGN. Viitattu 11. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Bramwell, Tom: Early Wii figures from Japan Eurogamer. Viitattu 11. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Long, Neil: Wii sells 105,000 in record-breaking launch MCV. Viitattu 11. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Gibson, Ellie: European consumers snap up 325,000 Wii consoles in two days Gamesindustry.biz. Viitattu 11. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Gibson, Ellie: Nintendo Wii breaks records in Australia Gamesindustry.biz. Viitattu 11. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Orry, James: Wii outsells PS3 by almost 2:1 in the US Pro-G. Viitattu 11. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Devlin, Paul: Wii outsells PS3 by four to one in Japan Pro-G. Viitattu 11. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Consolidate Financial Statements Nintendo. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ NPD: March US game sales up 15 percent GameSpot. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 2007 April 30 - May 6 weekly software & hardware rankings Media Create. Viitattu 11. toukokuuta 2007.
- ↑ Christophe Kagotani: Enterbrain: Wii Hits 2 mln in Japan Next Generation Magazine. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Peter Griffin: New players hold the controls in gaming New Zealand Herald. Viitattu 11. toukokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Nintendo hopes Wii spells wiinner USA Today. Viitattu 4. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ Gantayat, Anoop: Dragon Quest IX Q&A IGN. Viitattu 4. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ suom. "Me haluaisimme pelata". Wii viittaa tässä tapauksessa englannin kielen sanaan "we", joka on suomeksi "me". Lause leikkii Wiin nimellä.
- ↑ suom. "Koe uusi tapa pelata"
- ↑ "Nintendo Wii Marketing To Exceed 200 million" www.joystiq.com (englanniksi)
- ↑ Saarinen, Ossi: Wii-mainos menestyy YouTubessa Pelaajalehti. Viitattu 4. huhtikuuta 2007.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Viralliset kotisivut (englanniksi)
- Esittelysivu Nintendo Suomen sivuilla